Onnentassun vapaaehtoispoppoo varustettuna eläintenhoitajalla osallistui 15.5 aivan loistavasti järjestettyyn Hyvinvointia Graniitilla tapahtumaan, jonka järjesti Riihimäen Yrittäjät juhlavuotensa kunniaksi.
Yrittäjien lisäksi suuri kiitos meiltä lähtee Laurea amk:n Essille ja Sannalle hienosta tiedotuksesta ja briiffauksesta tapahtuman suhteen. Paremmin ei olisi etukäteisjärjestelyt voineet mennä!
Päivä oli superaurinkoinen ja -kuuma. Tutustujia riitti koko päivän ajan tungokseen asti niin Onnentassun kuin muidenkin kojuilla. Me varasimme mukaan kuvia kauttamme uuden kodin löytäneistä eläimistä sekä muuta Onnentassu-materiaalia, joita jaettiin kiinnostuneille ja halukkaille päivän aikana. Pääsimme myös itsensä Anita Hirvosen haastateltavaksi, joka kyseli meiltä mm. kummitoiminnastamme. Pöydässämme pyörähti myös loppilainen kansanedustaja Timo Heinonen, joka paljastui eläinihmiseksi. Hänen sydäntään lähellä ovat hevoset. Timo tenttasi meitä kysymyksillään ja lupasi tulla tutustumaan tiloihimme lähitulevaisuudessa.
Pöydässämme kävi kaikenlaisia ja -ikäisiä ihmisiä katselemassa kuviamme ja kyselemässä toiminnastamme ja eläintilanteestamme. Sydäntämme lämmittivät kertomukset lemmikeistä, joista vanhimmaksi paljastui erään mieshenkilön kissa - 21 vee! Eräs rouva taasen kertoi Eläinten Auttajilta 16 vuotta sitten otetusta kissasta, joka viettää virkeitä eläkepäiviä omistajansa kanssa.
Päivän päätteeksi oli Riihimäen Yrittäjien arpajaiset, joissa onnettarena toiminut Anita Hirvonen arpoi vinon pinon palkintoja. Myös Onnentassu osallistui lahjoittamalla palkinnoksi lahjakortin. Lahjakortin saajaksi onnetar arpoi Tuula Partasen. Onnea!