|
Kiitos kaikille joululahjoja tuoneille!
Siirrymme Onnentassussakin joulunviettoon.
Olkaa kilttejä, laulakaa joululauluja älkääkä syöttäkö Mustille liikaa herkkuja, vaikka se millaisin surusilmin teitä katselisi Myöskään suklaa ei sovi koirille, ei edes jouluna! Joudutte siis syömään kaiken itse
Onnentassun väki toivottaa kaikille mukavaa ja rentoa joulua !

Moi!
Eläintenviikko jatkuu, ja Onnentassussa asustelevat ihmisen parhaat ystävät odottelevat paijaajaa ja kenties Sitä Oikeaa Omistajaa.

Eksoottinen Shar Pei Mao kaipaa kotia, jossa sillä on oma sänky tai matto, jolla levätä. Mao rakastaa lenkkeilyä, ja se kaipaa kauneudenhoitoa, vaikka turkki onkin lyhyt. Maon paras kaveri on ihminen, ja toisen koirankin kanssa poika on asustellut.

Karvakavereista meillä on juttua usein, mutta nämä toverit edustavat höyhenisten ystävien lahkoa! Pienen koon ei pidä antaa hämätä - nämä neitokakadut elävät kissakaverin veroisesti, jopa 20-vuotiaiksi! Elvis, Adalmiina ja Aladdin haluavat asustaa yhdessä sellaisen ihmisen luona, jolta ne saavat huomiota, hellyyttä ja ennen kaikkea aikaa. Kavereiden pitää päästä myös lentelemään vapaina tulevassa asunnossaan.

Mirri on taitava hiirten pyydystäjä. Nyt neitokaisen pyyntilistalla välkkyy kuitenkin se oma koti! Mirri-neito on kiltti ja rauhallinen, vaikka ujosteleekin välillä. Ikää tällä kissantassulla on viisi vuotta, ja se viihtyy ulkosalla hyväsä seurassa.

Kääpiösnautseria, harmaahirvikoiraa ja Suomenpystykorvaa yhdistelevä Jemi etsii omakotitaloa, jossa liikunnasta ei ole puutetta. Metsästysviettiäkin löytyy, ja energiaa vaikka muille jakaa! Kolmivuotias neitonen ei syöjksy asioihin suinpäin, vaan sopeutuminen kestää aikansa.
Huomenna maanantaina jatkuvat avointen ovien päivät; tervetuloa muistamaan eläimiä klo 17-19!
Pienin paijauksin,
Maria
Hei!
Enää kolme päivää Eläintenviikon ”viralliseen” alkamiseen. Me kuitenkin jatkamme juttua nyt jo!

Seitsemänvuotias löytökissa Paavo on totisesti saanut osansa kovista kokemuksista. Kissaherra kun sai jo kerran kodin, mutta sen omistaja kuoli! Paavo etsii taloa, jossa se saa olla ainoa kissaherra, niinsanotusti ”kukkona tunkiolla”.

Sirri ja Mäski viihtyvät kahdestaan - erikseen niitä ei anneta kellekään! Sirri on 8 vuotta ja mustavalkoinen, vuoden vanhempi Mäski taas musta-kilpikonnavärinen. Kumpikin on hieman ujo; Sirri tulee puskemaan ja hakemaan rapsutuksia, mutta ilmaisee kyllä, kun on saanut tarpeekseen.

Kauniskasvoinen Killi viehättää suurilla silmillään. Killin kodinvaihdos on perheessä puhjenneen allergian syytä. Killi on ujo neito, eikä tule syliin ensitreffeillä. Se on kuitenkin lapsirakas.

15-vuotias Puskis etsii kotia, jossa sen ei tarvitse kruisailla - rouva kun ei pidä autoilusta tippaakaan! Puskis on erittäin kiltti ja tottunut lapsiin. Rouva arvostaa vapautta, ja on ollut ulkokissana.
Eläintenviikolla Onnentassussa on 6.10 sekä 8.10 Avoimet ovet, jolloin kissakamuja voi tulla katselemaan! Jo kotona sohvaa valtaaville eläinystäville pidetään 10.10 kynnenleikkuuilta.
Tiedotteli Maria
Heipähei!
Jatketaan kotia etsivien karvakorvien esittelykierrosta

Vaavi tuntee kaikkien kissojen tavoin oman arvonsa, ja naurahtelee itsekseen ihmisten toohotukselle. Se ottaa hellyyttä vastaan silloin, kun itse haluaa, mutta silloin ihmisystävä saa paijata kunnolla! Neito on 3 vuotta, ja osaa kulkea valjaissa. Vaavi ei pidä toisista kissoista - kenties siinä on ripaus erakkoa..

Kuvassakin rennosti poseeraava Napsu haluaa hellivän ja halivan kodin, jossa suukkoja saa vaikka joka päivä. Napsu on yhdenksänvuotias, eli parhaassa iässä! Rakastavaa hoitoa kaipaa myös kisun turkki, joka on pitkähkö.

Seurallinen Roope kaipaa kotia, jossa se saa tarvitsemansa huomion. Roopessa on sähkömiehen (tai kenties jyrsijän) vikaa, sillä se rakastaa nakertaa sähköjohtoja. Tulevan kodin täytyykin olla hyvin suojatut kaapelit!

Kaksivuotias Tytti-neito on hieman arka tapaus. Tyttö viihtyy lasten seurassa, mutta raisuja leikkejä se katselee mieluiten kauempaa. Tytti viihtyy sisäkissana, vaikka voikin toisinaan kurkistaa ulkomaailmaan omistajansa seurassa.
Eläinten viikolla Onnentassussa puhutaan turvasiruttamisesta ja eläimen muistamisesta! Siitä lisää piakkoin…
Hännänheilutuksin, Maria
Hei!
Eläintenviikon 4.—10.10 kunniaksi tutustumme tällä kertaa Onnentassun kotia etsiviin asukkeihin! Esittelymarssia jatketaan Eläintenviikon ajan. Karvatassut ovat vailla kotia, joten jos Se Oikea tuntuu tältä sivulta löytyneen, mars yhteydenottoon!

Tämä tässä on Myy, jolla on kunnia aloittaa esittelykierroksemme! Myy on noin vuoden ikäinen, kovia kokenut neitonen. Se löydettiin emonsa kanssa autiosta navetasta suorastaan surkeassa kunnossa! Menneisyytensä vuoksi Myy on edelleen tarkkana ihmisten suhteen, eikä tule kenen tahansa ystäväksi. Tulevassa kodissa tulisikin olla aikaa ja ymmärrystä neidolle, jotta se tuntee olonsa turvalliseksi.

Toisin kuin Myy, Mörri on ihmisläheinen kaveri. Seitsemävuotias kypsässä iässä oleva kissaherra aristaa selästä silittämistä, mutta pitää muuten läheisyydestä. Ulkoiluunkin tämä herrasmies on tottunut, mutta koirista se ei perusta.

Pallona patsasteleva Pimu jännittää ihmisen kohtaamista. Uudessa kodissa tulisikin olla aikaa, jotta neito saa edetä omaan tahtiinsa. Hurmaava kolmevuotias ujostelija on väriltään musta-kilpikonna.

Pienessä ja sirossa Misu-neidossa olisi ainesta vaikka malliksi! Neito on harmaa-mustaraidallinen löytökissa. Sen menneisyydestä ei ole tarkkaa tietoa, mutta siihen liittyviä yksityiskohtia voi kysellä kiltiltä tytöltä itseltään - se kun rakastaa ”jutella” ihmisten kanssa!
Lisää naukukavereita esittelemme ensi kerralla!
Tämän esittelykierroksen tarjosi Maria
Onnentassun reippaaseen remmiin on hypännyt uusi häslääjä!
Nimeltäni olen Maria, iältäni 21, ja olen kahden marsuvauvan onnellinen omistaja. Hoitelen Onnentassussa kirjoitushommia - lähettelen tiedotteita, kirjoittelen juttuja ja levitän tietoutta eläinhoitolasta.
En ollut koskaan käynyt Onnentassussa ennen työhaastatteluani. Pihan häkissä reipas pystykorvainen koiraherra haukkui meidät tervetulleiksi. Sisätilojen siisteys ja eläinten omat, pienet yksiöt valloittivat sydämen; varsinkin, kun kaikenkarvaiset kissaherrat ja -neidot tulivat tervehtämään ja ojentamaan käpälää oviensa raoista. Mau mau, tervetuloa joukkoon! Häkissään pieni kani nosti toimittajalle laiskasti korvaansa; ”mjaha, ei herkkuja minulle”. Rotta-asukista ei näkynyt vilaustakaan, se oli nukkumassa peittonsa alla. Pentuhuone herkisti toimittajankin lässyttämään: kissanpennun charmia on vaikea vastustaa!
Odotan innolla tulevia koitoksia ja juttujen kirjoittelua. Toisinaan saatatte nähdä minun vilahtavan blogissakin!
Terveisin Maria,
Onnentassun uusi tassuttaja
Ps. Kunnon tiedottajana muistuttelen Onnentassun avointen ovien päivästä, josta Leena onkin jo blogissa maininnut. Huomenna Onnentassussa voi siis katsastaa tilojen lisäksi kirppiksen, ja leikkauttaa karvaisen kaverinsa kynnet pientä korvausta vastaan. Nyt kaikki sankoin joukoin ihmettelemään eläimellisen elämän ihmeellisyyksiä!
Eli kirjoittelen tänne Onnentassu nickillä. Aloitin hetki sitten Onnentassussa toiminnanjohtajana.
Olen 40 ja silleen ikäinen, perheeseen kuuluu mies ja Oona 8 v. Lisäksi viisi glen of imaalinterrieriä, muutama marsu ja jokunen papukaija.
Tulen Onnentassuun Suomen Eläinsuojeluyhdistyksestä, jossa olen toiminut järjestösihteerinä, joten Es taustaa löytyy, kuten myös lemmikkitietoutta jonkin verran.
Onnentassussa minua jelppii mahtava jengi ja lisää joukkoomme mahtuu. Tervetuloa vaan! Soittele, niin katsotaan mitä haluaisit tehdä ja paljonko!
Minut tavoittaa Onnentassusta kolmena päivänä viikossa ja puhelimitse päivittäin.
Täydennellään ajan myötä mitä mieleen tulee ja jatkossa saamme tänne muunkin jengin tiedot!
|
|
|